Emil Kiurun 13 vuotta
Kaupanhoitajana 1931-1944
Rakentamisen, laajentumisen ja sotien vuosia.
Pulavuosiin 1930-luvun alussa tultaessa Taavetin Osuuskaupan taloudellinen tilanne oli vankka, joten myynnin suuresta laskusta huolimatta se selviytyi melko hyvin.
Emil Kiurun työura Taavetin Osuuskaupassa oli myös pitkä ja sen merkitystä korostaa erikoisesti liikkeen laajentuminen, kiinteistöjen rakentaminen ja jatkuva taloudellinen vaurastuminen.
Vuonna 1931 muutettiin osuuskunnan sääntöjä, hallintoelimille ja palkatuille toimihenkilöille hyväksyttiin uusi ohjesääntö, eräs hallituksen jäsen erotettiin ja todettiin, että liikkeen varastoissa oli runsaasti epäkuranttia tavaraa. Siitä tahdottiin nyt päästä eroon hinnoittelemalla se sopivasti. Ostettiin Kalliokosken Lasitehtaalta varastorakennus. Vuoden 1933 alusta otettiin kassan tarkkailun pohjaksi paragon-järjestelmä
Maaliskuun alussa vuonna 1935 alettiin kauppias Aatu Vainikan kanssa neuvotella toimitalon ostamisesta. Vainikan kappatalo oli tien toisella puolella vastapäätä Osuuskauppaa. Pitkien neuvottelujen jälkeen saatiin kaupat lyötyä lukkoon 16.6.1935. Näin tuli uusi liiketalo tontteineen, rakennustarpeineen ja muine kustannuksineen Osuuskaupan omistukseen. Edessä oli kauppatalon laajennus- ja korjaustyöt.
Liike laajenee
Ajat parantuvat ja jäsenkunnan liikkeeseensä kohdistamia toivomuksia kuullaan. Kehitetiin uusia palvelumuotoja. Uudessa toimitalossa avattiin 16.12.1935 ruokatavaraosasto jäähdyttämöineen ja palkattiin sille oma hoitaja. Teuraseläintenkin ostoonkin voitiin kylmätilojen vuoksi vähitellen ryhtyä. Seuraavana vuonna avattiin kangas- ja jalkineosasto, joka sai myös vastuullisen hoitajansa.
Kuvat Emil Kiurun albumista. Suvi Inkilä.
Vuonna 1936 tehtiin toistamiseen muutoksia osuuskunnan sääntöihin. Kirjanpitäjän ja kassanhoitajan toimi perustettiin vuoden 1937 alusta. Saman vuoden lopussa alkoi toimintansa uuden talon piharakennuksessa, niin kutsutussa Vainikan kahvituvassa, kotileipomo paikallisen kulutuksen tyydyttämistä varten. Leipomo- ja varastorakennus tuhoutuivat vuoden 1944 pommituksessa, eikä niitä rakennettu uudelleen.
Vuonna 1938 perustettiin Osuuskaupan säästökassa.
Tilivuoden
1955 päättyessä oli tallettajien lukumäärä jo 712.
Siihen asti, kun liike toimi vain kolmessa paikassa: Taavetissa, Kirkonkylässä ja Kaitjärvellä, tultiin joten kuten toimeen ilman autoa, koska toimipaikat olivat radan varressa. Vuonna 1938 toimi liike jo niin laajalti, että oli välttämätöntä ostaa kuorma-auto. Näin saatiin tavaran kuljetus halvemmaksi ja asiakaskunnan palveleminen entistä tehokkaammaksi.
Joulukuussa 1939 tuli hallituksen kokouspöytäkirjaan seuraava merkintä: Nykyisen tilanteen johdosta päätettiin kauppa Taavetissa pitää avoinna klo 7-9 ja 16:sta eteenpäin niin kauan kuin ostajia on - siis pimeän aikaan.
Vanhassa myymälähuoneistossa tien toisella puolella laajennettiin kahvilaa, jonne vuonna 1937 vedettiin vesijohtokin. Sinne tilattiin asiakkaita varten Helsingin Sanomia, Karjalaa, Etelä-Saimaata ja Maakansaa. Sen yläkerrassa toimi vuosina 1937-1939 matkustajakoti. Myöhemmin muutettiin kaikki vanhan talon huoneistot tien toisella puolen Osuuskaupan henkilökunnan asuinhuoneistoiksi.
1930-luvun lopulla Osuuskauppa avasi kolme uutta myymälää: Munteen, Heikkilän ja Ylämaan Kasarin kaupat.
Uusi vuosikymmen alkoi ikävissä merkeissä
(Tulipalokuvat Luumäen Fotokerho ja Emil Kiurun albumista, Suvi Inkilä)
Talvisodan aattona miehet oli kautta maan kutsuttu reserviin. Taavetti oli suurten joukkojen majoitus- ja läpikulkupaikka. Sotatoimien alettua 30.11.1939 oli Taavetti päivittäin toistuvien ilmahälytysten ja lentokoneiden uhkaamana. Venäläisten palopommi sytyttikin 29.1.1940 Osuuskaupan liiketalon palamaan. Näin tuli tuhosi lyhyessä ajassa vasta muutamaa vuotta aikaisemmin valmistuneen, tilavan ja käytännöllisen keskustoimipaikan perustuksiaan myöten.
Hannu Suoknuuti muistelee SOTAMUISTOJA LUUMÄELTÄ - kirjassa:
Luumäen säästöpankin talossa oli siihen aikaan myös nimismiehen konttori. Pihalla oli itse nimismies ja joitakin kiväärimiehiä. Ne ampuivat minkä ehtivät kohti konetta. Samalla pommiluukut avautuivat ja näkyi selvästi, kun pommit irtosivat. Yksi palopommi meni osuuskaupan seinästä sisään ja sytytti kaupan.
Me emme menneet heti paikalle, mutta siihen oli tullut miehiä asemalta ja saivat kaupassa olleella hiekalla palon sammumaan. Kun tulimme paikalle, oli kauppa täynnä savua. Avotulta ei näkynyt missään vaan se kyti vintillä. Kauppaa alettiin kuitenkin heti tyhjentää ja kangaspakat saatiin ulos. Paikalle oli tullut myös paloruisku ja Heijarin kaivosta alettiin kantaa ämpäreillä vettä pumpattavaan ruiskuun.
Kaupan päädyssä oli palokunnan huonot tikkaat, Kiipesin kevyenä poikana niitä pitkin ylös, rikoin ikkunan ja menin sisään. Heittelin tavaraa alas. Siinä meni radio ja jotain naisten vaatteita ja sellaista. Välillä piti hengittää ikkunasta, huone oli täynnä savua. Miehet huusivat: Poika pois sieltä. Tulin alas. Palokunta ruiskutteli vettä ja Heijarin kaivo tyhjeni. Ämpäriketju siirtyi aseman kaivolle ja vesi loppui sieltäkin. Enää ei oikein tiedetty mitä pitäisi tehdä. Palopäällikkönä oli silloin Eetu Kontula. Hän kiipesi kaupan katolle ja alkoi rautakangella hakata peltikattoon reikää. Joku huusi alhaalta: Älä avaa se saa ilmaa ja palaa pa onremmin.
Jotain tässä on tehtävä, huusi Eetu. Niinhän
siinä kävi, että katto aukesi ja liekit hulmahtivat korkealle ja Eetun piti tulla
kiireesti alas. Siinä vaiheessa setäni Manu Suoknuuti sanoi, että nyt on lähdettävä
linjalle. Illalla kun tulimme uudelleen Taavettiin, kauppa oli raunioina.
Varsin epävarmoissa ja tukalissa oloissa siirryttiin vuokralaiseksi Marttilantien varrelle Ville Myyrän taloon. Sekatavaraosasto siirrettiin sinne idän puoleiseen asuinhuoneistoon. Juhannukseen mennessä oli taas tien vastakkaisen puolen vanha toimitalo, joka oli ollut kahvila-ravintolana ja matkustajakotina, saatu kunnostetuksi myymälähuoneistoksi. Raskaampaa tavaraa ja vähän muutakin myytiin myös radan varressa olleessa varastorakennuksessa.
Hetken aikaa liikkeenhoitajan tointa hoiti tilapäisesti Matti Pullinen vuonna 1940.
Ruokatavaraosastoa siirreltiin paikasta toiseen, ensin aiemman toimitalon kellariin, missä Taavetin maito-osuuskunta oli siihen saakka toiminut. Sitten kuukauden kuluttua Heimalaan Ester Karhun taloon. Toukokuun alussa tuotiin osasto palaneen toimitalon kellarikerrokseen, missä se toimi "korsumyymälänä" elokuun loppuun. Tähän mennessä oli nimittäin vanhan toimitalon kylmävarasto saatu rakennetuksi lämpöiseksi ruokatavaraosastoksi. Samassa rakennuksessa oli myös lämmin osa muuta kauppavarastoa varten.
Uusi uljas Osuuskauppa rakennettiin alakylään vanhan kaupan paikalle jatkosodan aikana vuosina 1942–1943.
Kauppa avattiin 14.10.1943.
Sulo Okkola muistelee avajaisista: "Avajaisista oli laitettu huhua kiertämään, että saattaa olla jotain erikoista tarjolla. Jono ja ruuhka oli niin kova, että piti tulla poliisinkin paikalle ylläpitämään järjestystä. Loppujen lopuksi suuren väkimäärän vuoksi poliisitkin joutuivat myyntihommiin. Myivät mm. rautanauloja, joista oli kova pula."
Kaupasta mainittiin mm., että sen betoniseen kellarikerrokseen saattoi jopa ajaa sisään autolla. Kellarikerroksessa olivat keskusvarasto, talon lämpökeskus ja ravintolan kellarit. Rakennuksen puuosa oli kaksikerroksinen. Ensimmäisessä kerroksessa olivat myymälät, ruokatavaraosasto jäähdyttämöineen, rautaosasto, kangas- ja jalkineosasto, sekatavaraosasto, käsivarasto ja konttori. Yläkerrassa sijaitsivat ravintola ja sen keittiö sekä liikkeenjohtajan asuinhuoneisto. Vuodesta 1945 lähtien on liikkeen huoneistoon ollut sijoitettuna myös O.Y. Matkahuolto A.B. linja-autotoimisto, jonka hoitamisesta osuuskauppa oli tehnyt sopimuksen.
Kaupan piharakennukset paloivat ilmapommituksen seurauksena 1.7.1944. Leipomo, sauna ja varastorakennus tuhoutuivat varastoineen ja kalusteineen. Syksyllä 1945 valmistui uusi tilava varastorakennus ja seuraavana vuonna toinen. Kuva kaupaan pihalta pohjoiseen radan suuntaan.
Osuusliikenaiset
Liikkeen täyttäessä 20 vuotta vuonna 1926 kuului naisia Osuuskaupan jäsenistöön 39. Valitettiin naisjäsenten vähälukuisuutta. 40 vuoden rajapyykille tultaessa oli naisjäseniä 161. Naisten lukumäärä osuuskunnan jäsenistössä vielä tälläkin kertaa antoi aivan väärän kuvan heidän suhteestaan osuuskuntaan. Oli tunnettu tosiasia, että naisten käsien kautta kulki suuri osa liikkeen toimialueen kotien vuotuisista tuloista.
Naisten toivomuksia kotien tarpeiden tyydyttämiseksi ja perheenemäntien työn helpottamiseksi haluttiin kuunnella ja tehdä asian eteen toimenpiteitä. Helmikuussa 1942 valittiin naistoimikunta, joka otti tehtäväkseen nimenomaan näistä toimenpiteistä huolehtimisen. Toimikuntaan kuului puheenjohtajana Lyyli Myyrä ja jäseninä Mirjam Huovila, Helvi Rantanen, Hilma Pesu ja Ester Hirvikallio.
Perheenemännät ja äidit olivat koteihinsa ja perheisiinsä hyvin sidottuja. Vuonna 1945 liike olisi kustantanut jossakin naisten lomanviettokylässä tai -kodissa kahden viikon vapaan oleskelun kahdelle äidille. Yhtään äitiä tällaisen loman viettoon ei löytynyt.
Osuuskauppaperiaatteen mukaisesti on naistoimikunnan työllä kaksi päämäärää: taloudellisen hyvinvoinnin edistäminen ja henkinen ja siveellinen kohottamispyrkimys. Tähän päämäärään pyritään kahta tietä: Hankkimalla jäsenten yhteiskäyttöön kotitaloutta edistäviä ja naisten työtä helpottavia työvälineitä, kuten pellavaloukkuja ja -lihtoja, tuoremehun puristuskoneita jne. sekä pitämällä erikoisia kotitalouteen liittyviä kursseja niiden välineiden oikean käytön opastamiseksi, joita osuuskauppa myy. Osuustoimintaa kannattavana voimana on käytännöllisen toiminnan ja työn henki. Sellaisena se on juuri naisen, kodin ja kasvavan polven vaalijain ajatusmaailmalle