Aatu Rikkilän 25 vuotta
Kaupanhoitajana 1906-1931
Augusti Tannisen jälkeen valittiin kaupalle heti uusi hoitaja, Aatu Rikkilä Savitaipaleelta joulukuun alusta 1906. Rikkilä saavutti niin hyvän luottamuksen hallituksen ja jäsen kunnan keskuudessa, että hänet valtuutettiin käyttämään osuuskunnan puolesta puhe- ja äänivaltaa kaikissa vuoden 1907 aikana Luumäen kunnassa pidettävissä kuntakokouksissa. Rikkilän toimi Taavetin Osuuskaupanhoitajana kesti vuodesta 1906 vuoteen 1931. Hänet muisteltiin miehenä, jonka taitavuuden ansiosta liikkeen vaikeistakin vuosista selvittiin kunnialla. Hallituksen jäsenet muistelivat häntä suurella kunnioituksella ja mainitsivat käsityksenään, että ellei hänen kaltaistaan miestä olisi saatu juuri sopivalla ajalla asioitten hoitoon, olisi liikkeellä ollut paljon enemmän "sairasvuosia" kuin mitä jouduttiin alkuaikoina kokemaan.
Luonteeltaan Rikkilä oli varsin vaatimaton. Kerrotaan, että kun hänelle pitkäaikaisen menestyksellisen työn tunnustukseksi haluttiin antaa kultakello, tuotti vaikeuksia saada hänet tulemaan juhlatilaisuuteen ja vielä saada hänet pysymään tilaisuudessa niin kauan, että saatiin annettua hänelle tämä tunnustuslahja.
Osuuskaupan lisätilantarve oli ilmeinen ja uusia rakennushankkeita käynnistetiin.
Huhtikuun alussa 1907 pidetyssä osuuskunnan kokouksessa päätettiin ruveta ottamaan lahjoja varastorakennuksen rakentamiseksi. Kivijalka teetettiin päivä- ja talkootyönä, mutta rakennus annettiin urakalla rakennettavaksi. Vuonna 1908 valmistui kaupan viereen sen eteläpuolelle Taavetin tien suuntaisesti varastorakennus, minkä toisessa päässä oli yksi asuinhuoneisto ja toisessa kaupan henkilökunnan sauna ja pyykkitupa. Varastorakennus ja tuleva uusi kauppa rakennettiin Heijarin (aik. Riihelän) talon maalle vuokratontille.
1907 perustettiin Luumäen kirkon sivumyymälä, jonka hoitajana oli Aaro Lavi ja 1927 Kaitjärven sivumyymälä jota aluksi hoiti Viljo Aarni vuoden verran ja tämän jälkeen Hjalmar Pesu.
Tarvittiin uusi kauppatalo toiminnan tehostamiseksi
Oli selvää, että
Osuuskauppa tarvitsi uudet tilat. Oli aika aloittaa Taavetin Osuuskaupan
ensimmäisen kauppatalon rakentaminen. Opettaja J.P. Luukkaalta saatiin
10.000 markan laina ja 1.5.1909 päätettiin
Taavetti Hannulalta vuokrata hänen entinen puotihuoneensa ja sen vieressä oleva
kamari ynnä eteinen ja yksi tavarahuone oman kauppatalon rakentamisen ajaksi. Vanha kauppatalo
myytiin huutokaupalla. Puretun talon paikalle alettiin rakentaa uutta taloa
toukokuun lopussa. Vauhti oli kova. Rakennukseen ei tehty kellarikerrosta eikä
sille kaivettu »runtia». Uudisrakennus valmistui
suurimmaksi osaksi talkootyönä, pullakahvin voimin. Osuuskunnan jäsenet toivat
tontille hiekkaa ja hirsiä. Ihmisten uhrautuvaisuus ja innostus oli suuri ja
niin syntynyt aikaansaannos herätti komeudellaan huomiota paikkakunnalla. Urakoitsijalta
otettiin talo vastaan 16.10.1909.
Kaupan lisäksi talossa pidettiin myös kahvilaa. Vuosina 1912-13 yläkerrassa oli kunnanlääkäri Oskari Reinikaisen vastaanotto. (Reinikaisesta enemmän alla kuva-albumissa.)
Ensimmäisen maailmansodan aikana, kun kärsittiin tavarapulasta ja sen mukanaan tuomasta keinottelusta, Taavetin Osuuskauppa sai jopa viranomaisten taholta tunnustusta hyvästä toiminnasta. Se osoittautui hyväksi tavaroiden hankkijaksi ja hintatason hillitsijäksi, ja lisäksi se myi kaikille asiakkaille eikä vain jäsenilleen.
Vuonna 1917 hyväksyttiin osuuskuntakokouksessa ohjesääntö, jonka mukaan tavarat tuli hankkia pääasiassa SOK:sta. Vain sellaisia tavaroita, joita se ei pystynyt toimittamaan tai neuvoi ostamaan muualta, voitiin hankkia muita teitä. "On hankittava vain kunnollisia tavaroita ja vältettävä sellaisia, joita jäsenet eivät yleisemmin käytä. Hinnan tulee olla kohtuullinen. Tavaroita älköön millään ehdolla myytäkö velaksi". Side SOK:hon sittemmin höltyi. Vuonna 1920 keskusliike koetti, tosin turhaan, paimentaa Taavetin Osuuskauppaa keskittämään enemmän ostojaan sille sekä noudattamaan sen ohjeita hinnoittelusta. Tuolloin ostot SOK:sta olivat noin 28 prosenttia osuuskaupan myynnistä.
Vuonna 1917 osuuskunnan hallitus määräsi kaupan aukioloajaksi kello 7.30-18.30. Henkilökunnan työaika lyheni 11 tuntiin. Miespuolisten kauppa-apulaisten palkkaetuihin liitettiin tupakka kaupan puolesta. Alkuaikoina myös asiakkaat olivat asiointinsa ajan saaneet vapaasti poltella ilmaiseksi tarjolla ollutta niin sanottua tiskitupakkaa.
Tiskitupakka
Paikkakunnalla oli totuttu siihen, että myyntipöydältä sai polttaa montaa eri lajia tupakkaa, mitä kunkin teki mieli, aivan vapaasti ja määrättömästikin, jos vain oli kylliksi häikäilemätön ottaessaan. Kun oli kysymys omasta kaupasta, tahtoivat monet jäsenet käyttää tässä suhteessa isännän oikeutta ja näin rasittui kulunkitili aivan suhteettomasti. Tästä olikin seurauksena, että maaliskuussa 1909 keskusteltiin osuuskuntakokouksessa tästä asiasta ja kokous lausui toivomuksen, että tiskitupakka supistettaisiin mahdollisimman vähään ja myös tinkimisjärjestelmä kokonaan lopetettaisiin. Vähitellen näistä epäterveistä tavoista päästiin ja kaikki ostajat saivat tässä suhteessa saman turvallisuuden tunteen.
Periaatteellinen päätös "rapakaljasta"
Syksyllä v. 1916 oli jäsenistön taholta tehty esitys, että osuuskauppa alkaisi myydä »rapakaljaa». Asian johdosta teki hallitus pöytäkirjaan seuraavan merkinnän:
Siihen katsoen, että Luumäen kunta viime marraskuun 11 päivänä pitämässään kokouksessa päätti tehdä anomuksen läänin Kuvernöörille, että sanotun rapakaljan myyminen kunnan alueella sakon uhalla kiellettäisiin ja kun sanottu kalja, sikäli kuin sitä käytetään juovutusjuomana, on suureksi vahingoksi juojalleen sekä niin ollen myöskin häpeäksi myyjälleen, päätettiin, ettei osuuskauppa missään tapauksessa ryhdy rapakaljaa myymään vaikkapa kuvernööri ei kunnan anomusta vahvistaisikaan.
Teodor Lavenius kuoli Taavetissa 21 p:nä joulukuuta 1935 sydänhalvaukseen. Hän oli syntynyt 4 p:nä helmikiuta 1871, ollen siis kuollessaan lähes 65-vuotias. Lavenius oli palvellut Taavetin Osuuskaupassa myyjänä 27 vuotta. Pitkänä palvelusaikanaan, aina hyväntuulisena ja huumorintajuisena miehenä oli Lavenius voittanut sekä hallituksen että ostajakunnan suosion. Lähinnä häntä suremaan jäi puoliso.
Sulo Okkola muistelee Theodor Laveniuksen surullista kohtaloa: Hänen oli määrä jäädä eläkkeelle helmikuussa 1936. Joulun alla 21.12.1935 hän meni normaalisti töihin, missä hänet pyydettiin konttorille. Siellä hänelle sanottiin, että tämä on viimeinen työpäivä, pääsetkin vähän aikaisemmin eläkkeelle. Tetu lähti kotiin ja sanoi Annille, että ottaa pumpusta. Kotona oli vain ruusuntippoja ja niitä otettuaan Tetu kävi makuulle. Anni lähti juoksujalkaa apteekkiin hakemaan sydänlääkettä. Kun Anni ehti kotiin takaisin, löysi hän Tetun menehtyneenä.